Ihanat kirppislöydöt & Älä osta mitään -syyskuu

Kun hiljattain olin lähdössä siskoni ja kummityttöni kanssa shoppailemaan ja katsoin itseäni peilistä, en voinut olla miettimättä: ”Mitä onkaan tapahtunut sille tyypille, joka ennen pukeutui aina lähes yksinomaan mustaan?” No, tiedänhän minä toki, mitä kaikkea sille on tapahtunut ja millaisia vaiheita on tarvittu, että kokomusta on karissut pois matkastani. Virkkaava sivupersoona -tekstissänikin mainitsin, että traumatJatka lukemista ”Ihanat kirppislöydöt & Älä osta mitään -syyskuu”

Ihan tyhmä hiha

Jo Pinkish Kinkyä luodessani, minulla oli haasteita aloittaa hihojen virkkaaminen. Tuolloin piti synnyttää itsestään elämänsä ensimmäiset virkatut hihat, joten haastavuus oli tavallaan ihan ymmärrettävää. Nyt kyllä tiedän miten toimia toteutuksessa, mutta jo ensimmäistä Cubikan hihaa virkatessa alkoi iskeä kyllästyminen. Ei virkkaukseen, mutta puuduttavan pitkään tummansiniseen osuuteen. Cubikasta puuttuu enää yksi hiha ja loppuompelut. Kovasti joJatka lukemista ”Ihan tyhmä hiha”

Ruska Abstraktica

Olin jo ottanut starttini huovutusmaailmaan, mutta yhä minussa asui värejä ja muotoja, jotka odottivat syntymistään vapauteen huovutustaiteen myötä. Ajatuksenani oli, että tahtoisin jollain tavoin loihtia villasta oman ruskanäkemykseni. Vaikka leikkasinkin paperista jotain hahmotelmaa syksyn lehdiksi, tiesin jo etukäteen, etten sapluunoitani kuitenkaan käyttäisi, vaan luottaisin luovuuteeni ja antaisin sen johdatella työtäni alusta loppuun saakka. Enkä minäJatka lukemista ”Ruska Abstraktica”

Virkattu pipo: Mumssi

Törmäsin joku aika sitten netissä kuvaan, jossa oli isoäidinneliöistä tehty pipo. ”Ihana, tuo on pakko tehdä”, ajattelin ja jätin asian hautumaan keskeneräisten virkkaustöideni takia. Mutta ei, minä en kuitenkaan tekisi isoäidinneliöpipoa, vaan minun piponi olisi nimeltään Mumssi! Kun on riittävästi nypertänyt isoäidinneliöitä, niistä alkaa tulla tuttavallisemmin mummonneliöitä, joten mikäpä olisikaan parempi nimi elämäni ensimmäiselle virkatulleJatka lukemista ”Virkattu pipo: Mumssi”

Startti huovutusmaailmaan

Neulahuovutus on ihan superpuuhaa! Oli ihana ryhtyä tuumasta toimeen, kun tavallaan taitoja ei edes tarvita. Valitsee vain aloitusvärit ja starttaa nakuttamisen, mikä on varsin terapeuttista ja meditatiivista neulan käyttöä. Alustaksi valitsin 10 cm:n vaahtomuovin, jotta neula ei varmasti tökkää pohjasta läpi reiteen. Hyvä ja jämäkkä, riittävän iso alusta pysyy myös vakaasti sylissä. Vihreää, mustaa, keltaista.Jatka lukemista ”Startti huovutusmaailmaan”

Hurahdusvaara

Ahhh!! Tänään koitti Irkun tilkkujen joulu!! Tai no, omasta selkänahastani nämä lahjani rahallisesti revitään, mutta pakkohan se oli hankkia varastoon yhtä sun toista väriä. Ja lankojen lisäksi vielä villojakin neulahuovutusta varten. Ihan pakko silloin, kun luovia visioita riittää, koska niitä on päästävä toteuttamaan. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin luovuus, jonka joudut tukahduttamaan! Onneksi lanka-aleJatka lukemista ”Hurahdusvaara”

Sundaysteiksit & Virkattu luiru

Nälkä kaihersi vatsassani, mutta kokata ei voisi, ennen kuin olisin onnistunut synnyttämään itsestäni menestyksellisesti virkatun luirun. Sitä tarvitsisin Cubikan etukappaletta varten, mitä olin eilisen ja tämän päivän aikana työstänyt jo ihan kivalle mallille. ”Voihan luiru!” Olin valmistautunut virkkaamaan ja purkamaan lukuisia kertoja, mutta onnistuin kuin onnistuinkin jo ensimmäisellä kerralla! Niin ne virkkaustaidot kehittyvät tehdessä. OnJatka lukemista ”Sundaysteiksit & Virkattu luiru”

Perjantaipöhinöitä & Käännynnäis-Cubika

Sain eilen suru-uutisia: Enoni on kuollut. Kuolema. Se on aina niin lopullista. Yhtäkkiä et enää ikinä voi nähdä jotain ihmistä, et puhua hänen kanssaan jne. Kyllä kuolema vetää mielen väistämättä haikeaksi. Se myös pistää ajattelemaan. Muistamaan omankin kuolevaisuutensa ja sen, että jos tässä ikää karttuu ja vanhaksi elää, niin aika lailla sitä joutuu opiskelemaan sopeutumistaJatka lukemista ”Perjantaipöhinöitä & Käännynnäis-Cubika”

Cubikan ensiaskeleet

Olin luonut ensimmäisen aloitustilkun uusista langoistani jo ennen mökille lähtöä. ”Taasko minä toteutan neuleen tilkku tilkulta suunnitellen”, mietin. Kun kuitenkin mökillä sain Pinkish Kinkyn kappaleet valmiiksi, oli aika jatkaa tätä uutta projektia ja pohtia tarkoin seuraavia askelia. ”En minä tahtoisi tehdä toista Kinky-neuletta heti perään.” Jotain oli keksittävä. Kahdesta luomastani aloitustilkusta syntyisi hyvin vaikkapa tilkkuneuleenJatka lukemista ”Cubikan ensiaskeleet”

Virkkaava sivupersoona

Virkkauspsykologiaa/Psykovirkkaus -tekstissäni kerroin siitä, kuinka traumatisoivia psykiatrisen sairaanhoidon äärihoitotoimenpiteet voivat olla. Eristämiset, lepositeet jne. Eräskin syvästi traumatisoiva kokemus sairaalassa synnytti minussa taannoin yli vuoden kestäneen depersonalisaatiotilan. Tuo aika oli samalla kuin siemen, joka myöhemmin vastaavissa tilanteissa kypsyi täyteen mittaansa ja sai aikaan sivupersoonani, mieleni luovimman selviytymiskeinon esiintulon. Tai psykoosi on ehkä se kaikkein luovin, muttaJatka lukemista ”Virkkaava sivupersoona”