Aika ennen neuloosia

Aika ennen neuloosia oli aikaa. Ei sitä voi sanoa hyväksi, vaikka hymyillä saatoinkin. Aikani oli muuttunut hyvinkin neutraaliksi, jollain tavoin ehkä välinpitämättömäksikin. Viimeksi kuluneet vuoteni olivat olleet kovin raskaita ja ne olivat vaatineet myös veronsa. Koko kevään ja alkukesän 2020 olin todella uupunut. Ensin kokonaisvaltaisesti, sitten lähinnä vain fyysisesti, mutta sillä saralla uupumukseni oli varsin voimakasta. Torkkupeittoja minä virkkailin väsyneenä ja voimattomana, kun en oikeastaan muuhun kyennyt. Keväisen intensiivisen ajatustyöni ja runsaan kirjoittamisen jälkeen en jaksanut oikeastaan enää edes ajatella, joten isoäidin tilkkujen nypertäminen soveltui tyhjälle mielelleni kuin nenä päähän. Oliko puuha nautinnollista? Ei, mutta nypersinpähän silti.

Kirjoitin keväällä toisen osan edellisvuonna kirjoittamaani kirjaan. Kun sen olin saanut valmiiksi, en osannutkaan enää kirjoittaa mitään. Täysblokki. Päätin, että isoäidin tilkut saavat toimia ajatushautomonani ja uskoin, että ennen pitkää minä taas kirjoitan. Ja ehkä jonain kauniina päivänä vielä julkaisenkin kirjani. Olin kuitenkin rustaillut jo vuosikaudet aiheesta mielenterveys ja psykologia, henkilökohtaisista syistä ja sattumuksista, niin tuntui kuin olisin kulkenut tuon polun loppuun saakka. Olisiko minulla enää mitään kirjoitettavaa, jos luopuisin noista aiheista? Ahdistava ajatus, johon oli virkattava lisää isoäidin tilkkuja.

Olen virkannut torkkupeittojani sekä lahjaksi saaduista tähdelangoista että ostolangoista. Nyt päätin piristää onttoa tyhjyyttään kaikuvaa mieltäni uusilla värikkäillä langoilla. Tilasin vierastamaani vihreää sekä kirjavan langan, johon tykästyin ensisilmäyksellä. Lankojen saapuessa pohdin hetken, josko kuitenkin kokeilisin tehdä kirjavasta langasta puseron. Miltä se mahtaisi näyttää ja osaisinko edes enää, kaikkien vuosien jälkeen? En ole koskaan osannut mitään perusneuletta kummoisempaa tekelettä, mutta viime kerrastakin oli jo aikaa. Taisin olla parikymppinen, kun viimeksi olen tilkkua kummempaa puikoilla neulonut. Päätin kuitenkin kokeilla mitä tapahtuu langalle ja mitä tapahtuu minulle, jos en pitäydykään pelkissä tilkuissa.

Innostuin puseron neulomisesta, tai ennemminkin värikkäästä langasta ja tekaisin puseroni viidessä päivässä valmiiksi. Vihreäsävyisen torkkupeitonkin aloitin, mutta se jäi syrjään puseron tieltä ja on pysynyt syrjässä sen jälkeenkin. Pusero kuitenkin valmistui ja siitä tuli ihan okei. Ihan kivan näköinen, sopivakin, mutta työn tiimellyksessä ehdin jo hieman kyllästyä kyseiseen lankaan. Kuin myös neulomiseen. Virkkaus taitaa olla enemmän oma juttuni.

Villasekoite, käsityö, koko L

Äitini on käsitöiden saralla todellinen virtuoosi. Minä en ole perinyt samoja lahjoja, mutta luovuutta on karttunut geeneihin sekä isän että äidin puolelta. Isoäidin tilkut kyllä taidan, mutta vielä jokunen tovi sitten en tuskin olisi osannut enää tehdä edes peruspannulappua. Ala-asteella niitäkin harjoiteltiin, mutta kuka muistaa niitä taitoja enää viidenkympin kynnyksellä? Joskus nuorempana virkkailin pitsiliinoja, pieniä pyörylöitä, joten hieman olen oppinut virkkausohjeita lukemaan ja tulkitsemaan. Siitä on ollut uuden tilkkumatkani varrella hyötyä, joten kaikki opiskeluni eivät suinkaan ole menneet hukkaan. Tunnustan olevani käsityönoviisi, jolla kyllä visioita riittää, mutta taidot rajoittavat luomistyötä. Vai rajoittavatko sittenkään? Entä jos luovuus todellakin korvaa ainakin osan taidoista käsitöissäkin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: