Tilkkutunika/Ihan vihreenä

Samana iltana, kun olin saanut langat tilkkutunikaani varten, syntyi myös ompeluseura. Jiin kanssa aina silloin tällöin maistellaan hieman olutta ja seukataan, mutta tällä kertaa joukossamme oli visusti mukana myös virkkausvälineeni. Se ei illanviettoa haitannut. Pikemminkin aikani kului kuin siivillä, ja isoäidin neliöitä syntyi hyvän kokoinen kasa kuin ohimennen. Olen sitä mieltä, että jokainen ompeluseura tarttee välillä pätevää seuramiestä, jotta työ sujuu jouhevasti. Tosin. Täytyy mainita, että loppuillasta tämä ompeluseuralainen joutui kyllä luovuttamaan virkkuunsa, oppien kantapään kautta sen, ettei humala poista taitoja mielestä, mutta koordinaatiokyky siinä kyllä kärsii.

Ei mennyt kauaa, kun palaset tilkkutunikaa varten olivat valmiit. Etukappaleessa minua hieman hirvitti tuleva kaula-aukon muokkaus, mutten antanut sen häiritä tahtiani. Asioita kannattaa yleensäkin ihmetellä ja pähkäillä vasta sitten, kun ne ovat ajankohtaisia. Tuossa hetkessä kaula-aukko tuntui olevan vielä kaukana tulevaisuudessa.

Oppia ikä kaikki. Niin palavalla innolla olin virkkaillut tilkkujani, etten missään kohdin malttanut pysähtyä päättelemään langanpätkiä. Siispä jouduin kokemaan melkoisen pakkopysähdyksen, kun tuli tilkkujen yhteenompelun aika. Ompelua ei voisi suorittaa, ennen kuin lähemmäs 400 langanpätkää olisi päätelty. Edessäni oli loputtomalta tuntuva suo, mutta yllätyksekseni viihdyin tässäkin puuhassa. Sen kuitenkin päätin visusti, että jatkossa tulen toimimaan toisin ja päättelen lankoja pienemmissä erissä aina työn edetessä.

Kun palaset oli ommeltu, oli kaula-aukon vuoro. Iso suorakaiteen muotoinen tila odotti toimia. ”Tuohon sopisi kolmiot, jos sellaiset osaisi tehdä”, mallailin aukkoa mielessäni. Ei minulla ollut mitään havaintoa virkatuista kolmioista, joten piti kääntyä käsityömestarin, eli äitini puoleen. Puhelimessa neuvoi tekemään neljä pylvästä ja siitä rakentamaan lisäyksillä kolmion. Ajatustasolla en kyennyt vielä hahmottamaan mitä tuleman pitää, mutta käytäntö alkoi opettaa. Sain kuin sainkin jonkinlaisen kolmion aikaiseksi, joten lievää onnistumisen riemuakin pääsin kokemaan.

Kiinnitin uudet kolmiot kaula-aukkoon ja päätin kokeilla improvisointia. Ensin reunustin aukon kiinteillä silmukoilla ja siitä sitten jatkoin silkalla luovuudella. Oli yllätys, että lopputuloksesta tuli ihan kiva!

Tilkkutunikan hihojen suihin virkkasin kaksi neliötä. Muuten hihat on tehty neulomalla. Helmineule sopi tähän kohtaan passelisti. Neuloen hihoista ei tule niin jäykät kuin virkkaamalla ja muutenkin hihantekotaitoni ovat neuloen paremmat.

Tunika oli viikossa valmis. Melkoinen tahti, mutta eipä minulla muuta olekaan kuin aikaa. Luulin vahvasti, että pahin neuloosini oli nyt ohi, mutta luulin väärin.

100% puuvilla, käsityö, koko L (halkiot helmassa)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: