Neuloosi muistuttaa rakastumista

Se iskee yllättäen, salakavalastikin. Neuloosi. Rakastumisen euforia. Startaten matkan, josta välttämättä ei ole enää paluuta entiseen. Yhtäkkiä ajatuksiin ei juuri muuta mahdu kuin langat, värit ja visiot. Aivan kuin olisit juuri hypännyt uuteen parisuhteeseen ja hurahtanut umpisokeana uudenlaiseen maailmaan, jossa moni arkinen asia saattaa unohtua, kuten esimerkiksi syöminen ja siivoaminen.

Tässä tapauksessa et rustaa pilvin pimein imeliä rakkausrunoja, vaan kotisi alkaa vaivihkaa täyttyä erikokoisista lankapaketeista. Mitä sitten, vaikka säilytystilaa olisikin rajallisesti? Aina voi laittaa rakastumisen vaaleanpunaiset lasit silmilleen ja katsoa kotiaan silkalla rakkaudella: ”Lankoja, ahhh, lisää lankoja!”

Neuloosin alku, tai oikeastaan mikä tahansa vaihe, voi teettää sen, että pidät huolen vain tärkeimmistä perustarpeistasi ja hoidat asiaankuuluvat velvollisuutesi. Kun kerran vinksahtaa tyystin ja kirjaimellisesti luovuuden langoille, ei niissä sfääreissä jaksa maalliset murheet puristella. Kun vain on riittävästi kahvia ja tupakkaa, niin kyllä neuloosin uhri pärjäilee lankojensa parissa. Tosin kahvinsa oppii juomaan kylmänä, koska neuloosi. Tupakkatauotkin harvenevat, kun ei meinaa malttaa aina työtään käsistään laskea.

Siivottomuus kotona ei aina tarkoita sitä, etteikö välittäisi. Sitä vaan on laittanut asiat uudenlaiseen tärkeysjärjestykseen rakastumisensa myötä. Luovuus ja luominen ennen kaikkea! Vasta kun siivottomuus alkaa kolahtaa pyhään luomistyöhön, sitä joutuu pakon sanelemana pysähtymään ja fokusoimaan itsensä siivousbreikkiin.

Aika monta kertaa sai itselläni lankakerä pudota lattialle ja täyttyä koirankarvoista, kunnes myönsin, että kotini yrittää kertoa minulle jotain.

On lopulta ihana tunne, kun oma kotoinen käsityöpaja on puunattu puhtoiseksi. Silloin sitä ymmärtää, että vaikka neuloosi olisikin vakava, sitä voi silti selviytyä täällä ihmisten maailmassa.

Kun eilen lopulta siivosin kotini ja löysin paremmat säilytyspaikat langoillekin, istahdin illalla sohvalle, enkä ottanutkaan virkkuitani kehiin. Hetken oli ihana ihan vain olla möllöttää ja uppoutua tv-saippuoiden pariin. Pitkälle eivät Kaunarit päässeet, kun koiraani jo hieman ihmetytti tämä uusi tilanne: ”Ooks mamma varmasti terve ja kunnossa, kun et virkkaa?”

Eläimet ovat viisaita. Ne myös vaistoavat asioita. Ehkä koirani tiesi väriterapian tarpeeni jo ennen minua, koska jonkin tovin päästä löysin itseni uusien lankojen parista tilkkua virkaten. Näihin lankoihinhan minun ei pitänyt koskea, ennen kuin keskeneräiset projektit on loppuun saatettu, mutta päätin kuitenkin sallia itselleni tämän terapiahetken kaikella antaumuksella. Huomenna olisi uusi päivä, jolloin yön jäljiltä vahvistuneena voisin taistella itseni irti näihin uusiin väreihin rakastumisesta siten, että vanhatkin työt taas maittavat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: