Virkkausta & Musaterapiaa

Mökillä on ihanaa, kun saa olla ulkona koko päivän, aamusta iltaan. Virittää käsityöpajojaan milloin terassille ja milloin rantsuun laiturille. On upeaa imeä itseensä luonnon energioita, aurinkoa ja valoa. Tosiasia kuitenkin on se, että syksy on saapunut ja illat tuppaavat olemaan jo hämäriä. Minua se ei haittaa, koska aina olen rakastanut ensimmäisiä pimeitä iltoja kesän jälkeen ja olen muutenkin syksyihminen. Nyt kuitenkin, istuessani terassi-iltaani, saatuani vihdoinkin aloitettua Pinkish Kinkyn hihojen virkkaamisen, totesin projektini työstämisen olevan mahdotonta. Iltahämärä ja musta lanka ei ole mikään virkkaajan unelmakombinaatio.

Ulkona kuitenkin halusin olla, koska hämäryydestä huolimatta ilma oli vielä suloisen lämmin. Kun facessa mainitsin tästä virkkausprobleemastani, eräs ystäväni totesi: ”Lanka on viisas pimeässäkin.” Sitä se kyllä varmasti on, mutta ihmisen vajavaisin aistein olisi ollut mahdotonta tuota viisautta enää tavoittaa. Mitä siis tästä opin: ”Seuraavalla kerralla pakkaan mukaani otsalampun.”

Iltahämärä syveni hiljalleen ja ympäröivä metsä alkoi tummentua kohti mustaa. Enää ei siis nähnyt virkata. Kuuntelin luontoa ja pohdin, tohtisinko rikkoa tätä ainutlaatuista hiljaisuutta musiikilla. En ollut muutenkaan pitkään aikaan kuunnellut musiikkia juuri ollenkaan. Sekin on kausittaista. Välillä sitä kaipaa ja suorastaan tarvitsee, mutta hiljaisuudellakin on aikansa ja paikkansa. Nyt voisi olla sopiva hetki matkustaa sävelten sfääreihin.

Minkä biisin valitsisin? Mikä biisi olisi niin hieno, että sallisin sen murtaa ihanan luonnon hiljaisuuden? Punnitsin kahden säveltäjän välillä. Joko Beethoven tai Einaudi. Ehkä muitakin hiljaisuuden arvoisia mestareita on, mutta minä en niistä tiedä. Päädyin Einaudiin ja Oltremareen.

Ensimmäisten sävelten sulautuessa myöhäisillan hetkeeni, tiesin, että nyt on hyvä näin. Olen juuri oikeassa paikassa, juuri oikeassa ympäristössä ja musiikki, ah, valintani oli täydellinen! Kokemus luonnosta ja musiikista oli suorastaan taianomainen. Jos virkkaus on terapeuttista, niin sitä on kyllä musiikkikin, varsinkin kun sen saa kokea luonnonhelmassa. Tuossa hetkessä olin kiitollinen siitä, että sain kokea hetkeni yksin, vain koira seuranani. Silloin musiikin eheyttävä ja terapeuttinen vaikutus menee huomattavasti syvemmälle ja tavoittaa sisimmästä sen jonkin, mitä jopa pyhäksi voi kutsua.

Innostuin kuuntelemaan musiikkia pitkälle yöhön. ”Tämä on taikaterapiaani”, ajattelin. Valitsin seurakseni ainoastaan klassista ja instrumentaalimusiikkia. Ne tuntuivat sopivan luonnon hiljaisuuteen ja toimivat lähinnä korostaen kaikkea sitä eheyttävää rauhaa mitä luonnossa voi aistia ja kokea.

Aamulla herättyäni tunsin olevani virkistynyt lyhyehköiden yöunienkin jäljiltä. Iltahetkessäni todella oli ollut taikaa! Jatkaisinko jälleen musiikilla, vai olisiko hiljaisuuden aika? Sitä ei tarvinnut kuitenkaan kauaa miettiä. Kun istuin mökkiterassilla katsomassa auringon nousua metsän takaa, hentoisen usvan leijuessa järven pinnalla, tiesin: ”Tähän täydellisyyteen ei ole mitään lisättävää!” Ehkä siihen voisi lisätä vaitonaisen virkkauksen, mutta nyt luonto sai herätä uuteen päiväänsä ilman ihmisen luomaa taustamusiikkia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: