Cubikan ensiaskeleet

Olin luonut ensimmäisen aloitustilkun uusista langoistani jo ennen mökille lähtöä. ”Taasko minä toteutan neuleen tilkku tilkulta suunnitellen”, mietin. Kun kuitenkin mökillä sain Pinkish Kinkyn kappaleet valmiiksi, oli aika jatkaa tätä uutta projektia ja pohtia tarkoin seuraavia askelia. ”En minä tahtoisi tehdä toista Kinky-neuletta heti perään.” Jotain oli keksittävä.

Kahdesta luomastani aloitustilkusta syntyisi hyvin vaikkapa tilkkuneuleen takakappaleen alareuna. Katselin ja mallailin työni tulosta tovin ja totesin, että seuraavaksi kerrokseksi sopisi kivasti rivi erivärisiä neliöitä. Mutta mitä virkkausmallia käyttäisin? En tahtoisi tehdä iänikuisia isoäidinneliöitä ja jokin tiiviimpi malli olisi muutenkin passeli juuri tähän kohtaan, ilmavan alarivin kaveriksi.

Päätin olla kärsivällinen suunnitelmieni kanssa ja kokeilla välillä ohjeita improvisoinnin sijasta. Luonnonhelmassa oli hyvä treenailla erilaisia malleja ja katsoa, josko jokin niistä soveltuisi hyödynnettäväksi tilkkuneuleeseen.

Löysin virkkausmallin, jonka pinta oli tiivis, mutta koostumus ilmava. ”Tämä se on”, päätin. Nyt pitäisi sitten osata tehdä kuusi kappaletta noin 10 cm:n neliöitä.

Koin suoranaisen ahaa-elämyksen, kun oivalsin, että minähän voin virkata kaikki neliöt putkeen! Näin tämä osuus työstä sujuu huomattavasti helpommin. Vain yhdet aloitussilmukat ja siitä sitten 10 cm:n värillisiä raitoja. Ryhdyin puuhaan innokkaana.

Ensimmäinen väri onnistui ihan kelvollisesti ja olin tyytyväinen työni tulokseen. Keltaisen kohdalla alkoi tapahtua jo hieman reunojen kaventumista, mutta päätin silti jatkaa urheana: ”Kyllä tämä tästä suttaantuu”.

Virkkasin ja purkasin. Virkkasin ja purkasin. Luovuttamista en kuitenkaan ajatellut missään kohdin. Olin sitä mieltä, että tekemällä oppii. No, tällä kertaa ei tainnut oppia tekemisestä syntyä, eikä myöskään hyvää lopputulosta. Virkkauksessa ehkä suurin haasteeni on se, etten tekisi aloitussilmukoista ja ensimmäisestä rivistä liian kireää, sekä se, miten saada suora kappale pysymään suorana.

Kun mittailin työni tulosta, haluttu 10 cm:n leveys oli loppuvaiheessa kaventunut jo kolmella sentillä. Nyt. Nyt oli aika luovuttaa.

Aina ei onnistu

Muistin nähneeni joskus neliömallin pylväistä virkattuna ja löysinkin ohjeen netistä helposti. ”Miksi ihmeessä en tehnyt tätä heti”, kysyin itseltäni, kun totesin tämän mallin olevan niin helppo, että olisin synnyttänyt ties kuinka monta tilkkua siinä ajassa, kun taistelin hämähäkkimallini kanssa. No, joka tapauksessa nyt tämä tuleva tilkkuneuleen kerros näytti kaikin puolin paremmalta.

Virkatessani olin pohtinut hieman nimeä tälle tekeleelleni. Ei tästä niin taiteellista ja persoonallista tapausta olisi tulossa kuin mitä Pinkish Kinky on, mutta nimen voisin silti antaa. Jo vaikkapa ihan sen kunniaksi, kun värit ovat niin kauniit. Mielessäni neliöt kypsyivät kuutioiksi ja loihtivat esiin nimen Cubika. Se se on. Cubika tuntui heti omalta ja neuleen näköiseltä nimeltä.

Kotona mökkireissun jälkeen jouduin toteamaan, etten voi aloittaa Cubikan kolmatta kerrosta ilman lankojen päättelyä. Ensin päättelyt ja ompelut, sitten vasta on lupa luoda lisää. On pakko tehdä jotain sääntöjä itselleen ja asettaa kieltoja, jotta joku roti säilyy lankojen päättelyssäkin. Mieluummin sitä puuhaa tekee pienemmissä määrin kuin urakoi koko tilkkuneuleen tilkut kerralla.

Otin hyvän asennon sohvaltani ja päätin ryhtyä sisukkaasti toimeen. Laitoin taustalle lempimusiikkini, mutta intoa lankojen päättelyyn ei vaan meinannut löytyä. Ompeluseuran koolle kutsuminenkaan ei juuri tähän hätään onnistuisi, joten mitä nyt? Mitä tehdä, kun luomisintoa olisi, vaan ei intoa lankojen päättelyyn?

Siinä hetkessä kilahti meseviesti, joka sisälsi hauskojakin muistoja valokuvien muodossa. Olin jo aiemmin suunnitellut, että olisi kiva kirjoittaa blogiteksti virkkaavasta sivupersoonastani, mutta nyt mielessäni muhinut teksti sai kaverikseen myös kuvia. Siispä laitoin lankatekeleeni suosiolla syrjään ja fokusoin luovan energiani kirjoittamiseen.

Ludovico Einaudi: Divenire

Hyvin nukutun yön jäljiltä on aina parempi tarttua niihin vaikeampiinkin projekteihin. Riittävästi kahvia koneeseen, niin eiköhän nämä Cubikan ensiaskeleetkin tule hoidettua viimeisteltyyn muotoonsa.

Siitä olen ylpeä itsestäni, että Cubikan suunnittelu toteutuu nyt kerros kerrokselta, eikä tilkku tilkulta. Ehkä minä vielä jonain päivänä suunnittelen valmiiksi koko työn ennen toteutusta. Tai sitten en. Aika näyttää.

(Cubikan käännynnäisvaiheita tilkkuneuleesta neuletakiksi, voit lukea tästä.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: