Tää beibi rokkaa, Cubika on ready

Ja alussa oli tilkku. Ja tilkku oli kaikki mitä oli. Mutta mitä siitä syntyisi? Yksin luoja saattoi tietää. Tosin minä en usko luojaan enkä mihinkään korkeampaan voimaan, mutta sisäiseen luovuuteeni saatoin luottaa ja uskoa, että kyllä tästä vielä tilkkuneule syntyisi. Tai jos ei tilkkuneuletta, niin joka tapauksessa jotain.

Ensimmäinen tilkku sai kaverikseen toisen tilkun. Sen jälkeen ensiaskeleet olivat hetken hieman takkuisia, kunnes keksin kokeilla uutta tilkkumallia. Se sopi hyvin siihen johonkin häilyvään visiooni, mikä minulla tilkkuneuleesta oli jossain luovissa sfääreissäni.

Kun olin ommellut alkutuotokseni yhteen, kääntelin tuota isohkoa tilkkua ympäri joka suuntaan, aivan kuten taideteosta. Silloin aloitustilkkuni alkoi kertoa minulle uudesta suunnasta: ”Tästä tulisikin neuletakki!” Näin tilkuissa aivan selkeästi neuletakin takakappaleen keskiosan, mikä synnyttikin mieleeni välittömästi selkeän suunnitelman takakappaleen jatkamisesta.

Kun takakappale oli luotu, ei minulla ollut mitään suunnitelmia etukappaleiden suhteen. Ja silloin kun suunnitelmaa ole, silloin luodaan tilkku. Tilkuissa piilee suunnaton voima ja viisaus. Tilkku kyllä kertoisi aikanaan, mitä se rinnalleen tarvitsisi ollakseen osa neuletakkia!

Luodessani etukappaletta, olin luottavaisin mielin, vaikka edessäni vielä olisikin elämäni ensimmäiset virkatut kavennukset: ”Miten hitossa minä tulen tekemään kaula-aukon osuuden neuletakkiin?!!” Mutta silloin kun virkataan tilkkuja, laitetaan kaikki huolet syrjään ja kohdataan ne vasta sitten kun on hoohetki.

Otin avukseni kaula-aukon suunnittelua varten kaaren yhdestä valmiista neuletakista, paperia, kynän ja sakset.

Olin todella innoissani, kun keksin askarrella kaula-aukon kavennuksia varten sapluunan! Olisiko tämä hyvin suunniteltu myös puoliksi tehty?

Ennen kavennusten aloittamista, oli vielä onnistuttava virkkaamaan aloitusluiru, mistä muotoutuisi etukappaleen yläosan pystyraidat. Ylitin itseni ja onnistuin luirussa ja raidoissa, mikä valoi uskoa myös siihen, että saattaisin onnistua kavennuksistakin!

Voi sitä riemun määrää, kun hokasin, millä tavoin kavennukset toimii! Ei minulla ollut mitään ohjeita, mutta kalkuloin mielessäni, että viiston reunan on pakko alkaa muodostua jonkinlaisena, kun tekee ensin piilosilmukan, sitten kiinteän silmukan, puolipylvään ja pylvään. Ja näinhän siitä sitten alkoi syntyä prikuulleen sapluunan mallinen kavennus!

Ensimmäisen etukappaleen valmistuttua, ei ollut mitään hankaluuksia luoda toista samankokoista kappaletta sen kaveriksi. ”Kyllä tämä projekti vaan on paljon helpompi toteuttaa kuin edellinen tilkkuneuleeni, Pinkish Kinky, ajattelin. Mutta toisaalta olin kiitollinen Kinkyneulekokemuksestani, sillä se on varmaan yksi parhaimmista virkkausopettajista mitä voi olla!

Tein hihaakin varten kavennussapluunan, jotta ei tarvitsisi jatkuvasti olla nousemassa ylös sohvan uumenista mittauspuuhiin, olkoonkin että se olisi ihan hyvää ja järkevää taukojumppaa.

Ensimmäinen hiha syntyi mallikkaasti ja nopeasti. Tosin pitkäveteinen tummansininen osuus alkoi olla hieman takkuista ja vaati taukoja, ja minua alkoikin hirvittää, miten ihmeessä jaksan suoriutua toisesta samanlaisesta hihasta!

Tuntui hyvältä katsella jo valmiiksi luotuja neuletakin kappaleita, mutta puuttuva hiha joutuisi vielä odottamaan syntymistään. Ja mitä pidempään se odotti, sitä tyhmemmäksi projektiksi tämä hihan luominen mielessäni kypsyi.

Kun kaikkien muiden touhujen jälkeen lopulta ryhdyin synnyttämään itsestäni uutta hihaa, ei startti ollutkaan mikään piece-of-cake! Käsialani oli yhtäkkiä hurjan löysää ja tein pari tyystin epäonnistunutta aloitusyritystä. Siinä kohdin päätin ottaa ihan toisenlaisen suunnan ja hurahtaa hetkeksi Mumssihuumaan ja odottaa hihaprojektin kanssa sitä, että pääsen maistelemaan mökille luonnon ihmeellistä taikaa. Josko sieltä löytyisi se kadonnut käsialakin!

Mökkitaika teki tehtävänsä ja toinen hiha syntyi suhteellisen kivuttomasti ja ihan priimana!

Ennen kappaleiden yhteenompelua, joka on aika tylsää puuhaa, piti toki väkertää tulevaan neuletakkiasuun sopiva Mumssi!

Ennen Cubikan viimeistelypuuhia piti ottaa hieman ompeluseuravahvistustakin ja synnyttää Jiillekin ikiomaa Mumssia. Tämä Mumssi kunnioittaisi Jiin syntyjuurien puolikasta Saksan väreineen.

Ompeluseuraillasta virkistyneenä ja vahvistuneena jaksoin virkata tylsää ja pitkäveteistä tummansinistä osuutta neuletakin reunoihin. ”Pian tämä keissi olisi valmis!”

Ja vielä ennen lopullista sovitusta, piti asuun sopivan Mumssin reuna viimeistellä värikkäin raidoin.

”Tämähän on ihana! Kannatti luottaa tilkkuviisauteen ja omaan luovuuteen”, totesin peilikuvaani katsellessani. Elämäni ensimmäinen itse tehty neuletakki oli nyt valmis!

Kyllä tuntui hyvältä katsoa neuletakin taka-osaakin ja muistella sitä hetkeä, jolloin synnytin ihkaensimmäisen Cubika-tilkkuni. Ei sitä silloin vielä tiennyt mitä tilkusta syntyisi, mutta lopputulokseen olen todella tyytyväinen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: