Olisipa neljä kättä ja subia joka päivä

Huovutustaidetta: ”Riimujen lähteellä”

Luovuus on ihana asia, mutta yksi käsipari ei meinaa aina pysyä luovuuden mukana. Olisi niin paljon kaikkea ihanaa puuhailtavaa ja joutuu välillä ihan priorisoimaan näpertämisiään, että saa kanavoitua luovuusenergiaansa juuri sellaisiin osoitteisiin, mitkä sillä hetkellä eniten vetävät puoleensa.

Sekin on jännä, että vaikkei minulla ole minkäänlaista aikataulua luovissa puuhissani, niin silti elämäni tuntuu muuttuneen kiireiseksi. Hyvällä tavalla kiireiseksi. Sellaiseksi, että päivät ovat niin täyteisiä ja mielekkäitä, että usein tunnit loppuvat kesken, kun väkisinkin uni pukkaa iltaisin vahvana päälle, kun on puuhastellut aamusta iltaan.

Huovutustaidetta: ”Fruity”

Huovutuksenkin suhteen minulla olisi jos jonkinlaisia visioita, mitä tahtoisin päästä kokeilemaan. Miten yhdistää keskenään virkkaus, märkähuovutus ja neulahuovutus? Miten loihtia näistä käsityötaidetta? Näidenkin visioiden aika koittaa vielä varmasti, mutta sen verran on kaikkia muitakin kivoja projekteja, että neulahuovutus on jo sellaisenaan riittänyt minulle mukavaksi vaihteluksi virkkauksesta.

Mutta tosiaan, yhdellä käsiparilla ei välttämättä ehdi eikä jaksa kaikkea mitä haluaisi. Ja jotkut työosuudet ovat kyllä puhtaasti epämiellyttäviäkin, kuten lankojen päättelyt. Alla oleva torkkupeittokin valmistui taannoin hyvinkin pikaisella tahdilla, mutta aikaa se vei, että peitto lopulta lepäsi valmiina edessäni. Se vei aikaa ja rehellisesti sanottuna delegoin peiton viimeistelypuuhat äidilleni. Olin jo ehtinyt intoutua niin monista muista projekteista. Äidilleni delegoin myös yhden ihanan neuletunikavisioni, johon omatkin taitoni ehkä jo ihan kivasti riittäisivät, mutta oma luovuuteni tahtoo suunnata tällä hetkellä muunlaisille reiteille.

Olen valmistamassa elämäni ensimmäistä virkattua kassia. Siitä tulee kauppakassimallinen ja tilkut ovat jo valmiit. Puolet ommeltu yhteen ja puolet vielä päättelemättä. Virkkausosuus on ihanaa, eikä lankojen päättelyssä ja yhteenompelussakaan ole mitään hirviteltävää, mutta hitusen ehkä mietityttää, miten osaan ommella kassiin vuorin. Viimeksi olen tainnut koskea ompelukoneeseen reilut 20 vuotta sitten.

Tämän kassin lisäksi olen jo bongannut netistä ihanan virkatun laukun ohjeen ja niitä pitää sitten tehdä oikein kaksin kappalein. Yksi itselleni ja toinen siskolleni.

Uutta Mumssikakkuakin jo pukkaa. Nyt olen kyllä vahvasti päättänyt, että tätä kakkua en korota, vaan langat pitää päätellä ensin. Saapa nähdä miten päätökseni pitää.

Jo jonkin aikaa minussa on muhinut orastava ompelukärpänenkin. Olen jo surffaillut netin kangaskauppoja ja haaveillut mitä kaikkea voisikin luoda myös ommellen. Olen ajatellut, että jos kerran elämässään on onnistunut ompelemaan itselleen hyvät ja istuvat housut, vieläpä itse piirretyistä kaavoista, niin miksei se onnistuisi toistekin. Ainakin sitä olisi pakko jossain kohdin kokeilla! Mutta edellisestä ompelukerrasta tosiaan on kulunut se parikymmentä vuotta, joten startti voi olla hieman takkuista.

Koska ompelukärpänen kuitenkin muhii jossain ihoni alla, eikä tänään lankojenpäättelypuuhat innostaneet, kaivoin kirppikselle lajitelluista vaatteistani jokuset farkut ja otin kangassakset käteeni. En voi sanoin kuvailla, kuinka suurta tyydytystä tuottikin, kun sain pilkkoa näitä pieneksi jääneitä farkkuja! Eikö kehopositiivisuus olekin sitä, että mitään laihisfarkkuja ei nurkissa säästellä! Ja näistä minä saisin paljon hyvää materiaalia vaikkapa tilkkutöihin: Tilkkufarkut tai tilkkuhame! Ahh, näen lopputuloksen jo sieluni silmin, mutta riittävätkö taitoni toteutukseen, sen näyttää ainoastaan aika.

Kun luovuus kukkii ja saa lillua ihanassa luovuuskuplassaan kaikenlaista puuhastellen, jää monikin arkinen asia tai muu askare hieman sivuseikaksi. Kuten syöminen tai siivoaminen. Olen itse huomannut, että nykyään siinä kohdin kun maltan ja muistan syödä, on nälkäni jo suorastaan kiljuva. Silloin ei kokkauspuuhat enää innosta, vaan ruoka pitäisi saada mahdollisimman nopeasti ja helposti.

Jo pitkään olen haaveillut siitä, että olisikin varaa syödä joka päivä fetakebabrulla, joka on yksi ehdottomista lempparisafkoistani. Nyt sen kilpakumppaniksi on tullut myös tonnikalasub, jonka hiljattain tilasin karmivassa nälässäni ja jonka ahmaisin kitusiini varmasti ennätysajassa. Pienituloinen ei kuitenkaan voi näitä herkkuja niin tiiviisti nauttia kuin mieli tekisi. Varsinkaan silloin, kun oma ”Älä osta mitään” -syyskuunikaan ei oikein meinaa päteä. Eilenkin jo tilasin lankoja kolmesta eri paikasta projektejani varten. Huhheijaa. Loppukuusta sitä varmaan katsellaan kebabrulla- ja sub-unia kuola valuen, mutta karussa arjessa gourmeillaan vaan rehellisellä kaurapuurolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: