Virkattu kassi

Kun siskoni hiljattain kysyi, voiko käsityöpajaltani jo tehdä tilauksia, vastasin välittömästi: ”Tottakai!” Vastasin noin, vaikkei minulla ollut aavistustakaan mitä siskollani olisi mielessä. Ja mielessään hänellä oli isoäidinneliöistä virkattua kauppakassia, olkalaukkua ja tyynynpäällisiä. Mitään näistä en ollut koskaan aiemmin tehnyt, mutta hitto, kyllä minä jotain saisin aikaiseksi, jos kuitenkin isoäidinneliön osaan jo lähes unissakin!

Siskoni lankatoiveissa väreinä olivat vihreä ja oranssi. Kysyin, josko saisin livauttaa joukkoon vielä keltaistakin. Sain luvan ja sormissani alkoi jo syyhyttää. Ei muuta kuin työn touhuun!

En halunnut tehdä kassia identtisistä neliöistä, vaan virkkasin osasta pienempikokoisiakin. Kiva siitä tulisi! Niin. Kiva siitä tulisi ainakin ajatustasolla, mutta tiesin kyllä jo joutuvani ompelukonepuuhiinkin tämän projektin myötä. Se hitusen hirvitti takaraivossani, mutta en antanut pelolle valtaa.

Löysin Eurokankaasta sopivan värisen vuorikankaan kassia varten. Virkattavaa oli vielä jäljellä, mutta kangas, se pelottava, oli nyt kuitenkin hankittu. Sen kanttaisin nätisti kassin reunaan, jos taitoni vaan riittäisivät. Eurokangas muuten on vaarallinen paikka! Vaikka kuinka yritin kulkea siellä silmäni ummistettuina, niin väkisinkin käteeni jäi myös ihana housukangas! Osaisinko ommella housut? Se jäisi nähtäväksi.

Olisin toki voinut tyytyä tekemään kassin kantonauhat pelkästä kankaasta, mutta virkattu päällinen antaisi näköä. Siispä vielä riittäisi virkattavaa ennen ompelupuuhia.

Kun olin saanut kassin kantonauhat virkattua, tuskaiset hikikarpalot alkoivat jo helmeillä otsallani. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että joutuisin ompelemaan vuoripussin kiinni näihin virkattuihin kappaleisiin, tuntui suorastaan karmaisevalta! Ja vieläpä, kun edellisestä ompelukerrastani on kulunut jotakuinkin 20 vuotta! Onneksi sain kuitenkin nukkua yöni rauhassa, sillä saisin ompelukoneeni lainasta vasta seuraavana aamuna.

Siinä se nyt sitten oli edessäni: Ompelukone! Ei juma, osaankohan enää edes puolata ja laittaa lankaa koneeseen?” Oli kieltämättä melkoinen yllätys, että jostain selkäytimen muistista minä onnistuin puolaukset sun muut, eikä kertaakaan tarvinnut turvautua ohjekirjaan. Mutta miten onnistuisi itse ompelu?

Ompelupajani olin virittänyt keittiöön. Näissä puuhissa tarvittaisiin myös silitysrautaa, joten kaivoin sen kätköistäni. Milloinkohan viimeksi olen silittänyt? Olisiko siitäkin se 20 vuotta? Ainakin siltä tuntui, kun kaivoin silityslaudan piilostaan. Se oli niin pölyllä kuorrutettu, että oli turvauduttava imuriin, ennen kuin mitään kangasta voisi laudalle laittaa!

Vuoripussin ompelu sujui ihan kivuttomasti ja mallikkaasti. Ei minua varsinaisen kankaan ompeleminen pelottanut, vaan kiinnitysvaihe virkattuihin kappaleisiin. Kantonauhoistakin sain ihan kelvolliset, mutta mitä tapahtuisi siinä vaiheessa, kun ompelisin vuoripussin kiinni virkattuun pussukkaan?! A-P-U-A!!!

Kun huristelin ompelukoneellani viimeistä suoraa, purskahdin melkein itkuun helpotuksesta. Niin kovasti olin jännittänyt koko ajan ommellessani, että vielä minä onnistuisin pilaamaan tuntikausien työni. Mutta ei, en minä mitään pilannut, vaan lopputuloksesta tuli oikein onnistunut!

”Ihanko oikeasti minä tuon olen tehnyt”, kyselin itseltäni monta kertaa kassia katsellessani. Upea tunne vailla vertaa, kun on ylittänyt itsensä ja onnistunut jossain projektissaan ensimmäistä kertaa! Mutta hurja uupumus seurasi kyllä pelottavista ompelutouhuista. Ihan hetimiten en aloittaisi mitään virkkaustyötä. En liioin ompelua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: