Syntinen viikko

Vielä viime viikonloppuna, minä tunsin itseni kuin pyhimykseksi. Olin onnistunut laittamaan kaikki muut projektini syrjään ja keskityin ainoastaan Terapiapeittoon, joka oli jo pitkään tuntunut kaikkein vaikeimmalle projektilleni, sen unettavan vaikutuksen takia. Tällä projektilla kuitenkin on aikataulu, koska peitto on matkalla ystävän joululahjatarpeisiin, joten olin hurjan ylpeä itsestäni, kun vihdoinkin otin peiton kunnolla työn alle. Ja voi sitä autuasta tunnetta, kun kaikki 12 isoa tilkkua lopulta olivat valmiit! Silloin pyhimys minussa käyristi rintansa rottingille ja katsoi ylpeänä työnsä tulosta: ”Että mä oon hyvä!”

Torkkupeiton palat olivat siis valmiit, mutta vielä pitäisi päätellä langat ja ommella tilkut yhteen. Rottingilla ollut rintani alkoi jo hieman lysähtää kasaan pelkästä ajatuksesta. Entä sitten kaikki virkkaamani isoäidinneliöt? Yhden tyynynpäällisen verran niitä olin jo luonut ja lisää voisi tehdä, mutta kestäisinkö sitä synnin määrää, että kasvattaisin tilkkukakkuani ilman edellisten lankojen päättelyä?

Entä sitten Afrikankukat? Niitäkin on syntynyt jo jonkinmoinen kasa kahta virkattua laukkua varten. Periaatteessa ensin pitäisi päätellä lankoja ja sitten vasta jatkaa projektia, mutta. Matkassa oli iso MUTTA. Toisaalta olisin tahtonut jatkaa pyhimyksen uraani ja kiltisti vain nöyrtyä lankojen päättelyyn, mutta se puuha meinaa vaan olla niin mahdottoman vastenmielistä.

Entäpä sitten kasa Mumssitilkkuja? Sama dilemma, jonka äärellä jo sorruin suureksi syntiseksi ja virkkasin tilkut taas yhtä uutta Mumssia varten ja näin ollen kasvatin kakkua.

Mihin tahansa kotona laskinkaan katseeni, minua odotti vain lankojen päättely. Se on virkkaajan painajainen, ainakin minun mielestäni. Entä jos tekisinkin välillä jotain ihan muuta ja keskittyisin vaikkapa ompeluun?

Olin jo luopunut siitä kunnianhimoisesta suunnitelmastani, että minun pitäisi loihtia elämäni ensimmäiset housut itse piirretyistä kaavoista. Mutta melkoinen suoritus olisi sekin, että valmiista kaavaviidakosta onnistuisi löytämään ja jäljentämään oikeat kaavat samalla kun viivat vain vilisevät silmissä! Ei. Tämäkin projekti vaatisi ehdottomasti jotain aivan spesiaalia mielentilaa. En siis voinut paeta lankojen päättelyä edes ompelemiseen.

Mihin silloin paetaan, kun lankojen päättely uhmaa kaikkialla? Silloin on hyvä huovuttaa!

Kyllä minä hetken tunsin itseni syntiseksi, kun aloitin huovutustyöni. Aloitusväriksenikin valitsin mustan. Huovutushetkeni oli kuitenkin varsin terapeuttinen ja kykenin unohtamaan ympäristöni ja erinäiset langanpätkiä roikkuvat tilkkukakkuni.

Huovutustaidetta: ”Menneet surunsa ripusti tähdiksi taivaalle”

Koko tämä viikkoni on ollut yhtä synnin harjoittamista ja lankojen päättelyn pakenemista. Olen siis sortunut vain kasvattamaan kakkujani. Ystävän kanssakin vietettiin mukava käsityöhetki, ja siinä samalla kun rupateltiin, synnytin aivan huomaamattani ties kuinka monta Afrikankukkaa lisää. Langanpätkineen päivineen.

Kun eilen illalla sitten ihana, kylmä oluttölkki kädessäni katsoin ympäri kotiani, osasin jo katsoa projektejani toisin. Miten vapauttavaa onkaan, kun oikeastaan millään työllä ei ole mitään aikataulua! Sitä torkkupeittoa lukuunottamatta. Ja miten ihanaa on sekin, jos yhden viikon ajan rohkenee olla syntinenkin. Olinhan minä jo tovin piehtaroinutkin siinä pyhimysolotilassani, saatuani torkkupeiton tilkut valmiiksi. Korkkasin toisenkin oluen, sytytin kynttilät, huokaisin syvään ja hymyilin: ”Elämä on paljon helpompaa, jos ei itse tee siitä monimutkaista.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: