Suljetun osaston luomukset

Sen ei pitänyt tapahtua, mutta tapahtui sittenkin. Toisaalta en ihmettele, että mieleni nyrjähti pois raiteiltaan, koska niin kauan se oli kantanut raskasta erillisyyden ja yhteydettömyyden kuormaa. Kyllähän sitä voi tietyn matkaa juosta karkuun vaikkapa virkkaamalla, mutta ennen pitkää oman mielenmaailman yksinäisyys vie voiton ja murtuminen tapahtuu.

Tällä kertaa murtuminen ei ollut samanlainen kuin ennen, vaikka siinä olikin samanlaisia elementtejä. Ei tämä ollut psykoosi, eikä liioin puhdasta dissosiaatiotakaan, vaikka virkkaava sivupersoonani Rosakin ilmaantui hetkeksi päivänvaloon. Kaikella ei ole nimeä, eikä tarvitsekaan olla. Kaiken voi kuitenkin nähdä osana prosessia. Sellaista prosessia, jonka tavoitteena on eheys. Koen itse niin, että jokainen mielen särkyminen on pyrkimys kohti parempaa. Särkyminen on kuin korjausliike, jossa mieli itseohjautuvasti tavoittelee uudenlaista muotoaan.

Noin kuukausi sitten astuin askeleeni tuntemattomaan, ylitin ymmärrykseni rajan ja kaaosminäni aloitti tanssinsa. Se tanssi kuljettaa minut joka kerta suljetulle osastolle, jossa tanssi, vaikka se olisikin hentoisena alkanut, ottaa rajumman muotonsa, selviytyäkseen painajaisunestaan. Sitä suljettu osasto on aina minulle ollut. Painajaista, joka tuntuu lohduttomalta ja loputtomalta. Eivätkä äärihoitotoimenpiteet todellakaan auta asiaa, kun kyseessä on jo valmiiksi yhteydetön ja erillinen olotila. Eristämisten tyhjyys ja yksinäisyys tuntuvat kuolemalta ja eheä minuus sukeltaa yhä syvemmälle kaaosminän suojaan. Se mitä hoidoksi katsotaan, voi toisinaan vain pahentaa tilannetta.

Rosa, sivupersoonani, tanssi kaaostanssiaan, kunnes muisti virkkaamisen. Ja voisin vaikka vannoa, että virkkaus oli tämän suljetun osaston matkani tärkein ja koostavin lääke. Ensimmäinen käsityötekeleeni syntyi kuitenkin neulomalla. Ystävä toi minulle sairaalaan kasan ihania lankoja, joista Rosa synnytti laukun. Tai pikemminkin laukun puolikkaan, sillä äitini toteutti kotioloissa laukulle selkämyksen ja hihnan.

Rosa jatkoi luomistyötään ja mahdollisti Iralle polun palata takaisin piilostaan. Virkattu polku on aina hyvä ja turvallinen polku kulkea. Värikäs aihio kauppakassia varten, joka on toteutettu neuloen ja virkaten, oli Rosan ja Iran yhteistyön hedelmä.

Lankoja, lankoja, lankoja! Niitä minä himoitsin suljetulla osastolla. Äidiltäni saaduista langoista hahmottelin taulusarjaa. Ihania kimallelankoja, mustaa, punaista, kuparia, kultaa!

Suljettu osasto ei ehkä ole se paras mesta ompeluseuran treffeille, mutta hyvältä ja virkistävältä tuntuu tavata läheisiään ulkomaailmasta. Se auttaa myös mielen koostumisessa, sillä aito välittäminen on hyvä rakennusaine. Kun saa tuntea, ettei matkaa ihan yksin tarvitse kulkea, vaan rinnallakulkijoita löytyy.

Mumssejahan olen virkannut jo joka asua varten, mutta yksi Mumssi syntyi sairaalassakin. Ihanaa vihreää glitteriä mustalla pohjalla!

Rosa oli väistynyt Iran tieltä jo hyvän matkaa siinä kohdin, kun virkkaukset ja neulomiset eivät enää riittäneet, vaan pyysin äitiäni kiikuttamaan sairaalaan myös huovutustarpeeni. Silloin tunsin, että Irkun tilkut saapuivat pelastuksekseni, ihanien käsityötarpeiden vallattua lähes koko toinen huoneeni sängyistä. Nyt saatoin itsekin olla taas eheä Irkku tilkkuineni!

Koti-ikävä on sairaalassa suunnaton. Siksi olikin kiva huovuttaa sillä ajatuksella, että teen jotain taidetta kotiini. Olen haaveillut kotini sisustamisesta ja huovutusvilloilla saatoin kokeilla, miltä mahtaisi näyttää vihreä ja keltainen mustavalkoisessa keittiössäni. Samalla kun huovutin teostani, virkkasin mielessäni jo uutta keittiön mattoakin.

Huovutustaidetta: ”Lily Of The Valley”

Harmaa makuuhuoneeni oli jo saanut väriläiskänsä uuden päiväpeiton muodossa. Tai oikeastaan kyseessä on vanha mummoni tekemä tilkkupeitto, johon äitini tuunasi sopivat reunahelmat. Tilkkupeittoa ja sen värejä ajatellen nakuttelin neulalla toisen huovutustaulun.

Huovutustaidetta: ”Sweet Dreams”

Pysyttelin yhä tilkkupeiton sävyissä, luodessani huovutettua enkelihahmoa. Tämä enkeli saisi majoittua yöpöydälleni. Ehkä tekisin jokaiseen huoneeseen oman enkelin.

Huovutustaidetta: ”Minä Suojelen Sinua Kaikelta”

Sisustin mielessäni olohuoneeni uusiksi ja ryhdyin huovuttamaan petrolinsinistä, punaista ja keltaista. Tämä taulu löytäisi paikkansa siniseltä seinältä, joka vielä nyt tosin oli harmaanruskea. Taulua synnyttäessäni en tavoitellut mitään muotoa, mutta työn edetessä bongasin siitä hahmon, joka halaa itseään. Juuri tätä minä tarvitsenkin, ajattelin ja halasin itseäni pitkään.

Huovutustaidetta: ”Holding Herself”

Se on sanoinkuvaamattoman vapauttava hetki, kun saa tietää pääsevänsä pois sairaalasta. Kuukausi tavallista elämää voi kulua hyvinkin nopeasti, mutta kuukausi suljetulla osastolla on aina yhtä kuin ikuisuus. Mutta niin se vaan koitti minullekin: Vapaus ja matka kotiin.

Koti ei olisi Irkun tilkkujen koti ilman tilkkuja. Afrikankukkia olin tehnyt isot pinot ennen sairaalaa ja jatkoin niiden virkkausta sairaalassakin. Uusien sisustusvisioideni mukaista sohvatyynyä olin näperrellyt osastolla ja kotona oli hyvä jatkaa puuhia.

Kahteen Afrikankukkalaukkuun olin virkannut tilkut jo aiemmin. Äitini sitten viimeisteli työt puolestani. Siskoni sai oman mustavalkoisen versionsa ja oma laukkuni on upea punamustakeltaisena!

Rakasta karvakamua oli hurjan kova ikävä sairaalassa. Onneksi sillä oli koko ajan hyvät oltavat äitini huomassa. Nyt saatiin sitten molemmat olla pitkästä aikaa kotona ja koira sai yllin kyllin silityksiä ja rapsutuksia.

Ensimmäinen ilta kotona oli hyvä viettää ompeluseurassa. Siinä seurassa, joka on tuttuakin tutumpi. Kyllä sitä taas Jiin kanssa todettiin, että ompeluseura on ihan parasta! Sitä ja kotiinpaluutani kippisteltiin parilla olusella, kruunaten juhla vieläpä pinkillä krakalla.

Melkoinen koettelemus on takana, mutta juuri nyt on kuitenkin hyvä olla. Vaikka mieleni ehkä särkyi, se särkyi tällä kertaa ilman sirpaleita. Nyt ei tarvitsekaan rakentaa itseään palasista uudeksi. Lepoa varmasti tarvitsen, mutta oloni on milteipä eheämpi kuin ennen särkymistä. Ja mitä se eheys tarkoittaa ja pitää sisällään, selvinnee aikanaan, pienin askelin. Nyt ei ole kiire mihinkään suuntaan, vaan kaikessa rauhassa oman itsen kuuntelua, samalla Irkun tilkkuiluista nauttien!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: