Keväinen tilkkutunika

Pääsin toissapäivänä penkomaan äitini kangasvarastoa ja sain lahjaksi kivan kokoisen nipun värikkäitä paloja tilkkupuuhiini. Olisinko vielä siinä vaiheessa osannut kuvitellakaan, että seuraavana päivänä ylläni olisi itsetehty tilkkutunika? En todellakaan!

Lajittelin ensin kankaat väreittäin ja huomasin vihreäsävyisiä kankaita olevan kivasti ainakin jonkinlaiseen tilkkusommitelmaan. Yksiväristä vihreää ja yksiväristä keltaista minulla oli kotona jo valmiiksi.

Tavoitettani tietämättä ryhdyin leikkauspuuhiin ja aloitin suikaleilla.

Työni edetessä ajattelin tilkkupinnastani tulevan kivan kesäisen kauppakassin. Siihen ompelutaitonikin riittäisivät. Tilkkupinta alkoi kuitenkin kertomaan omaa tarinaansa ja toivettaan edetä vaatteeksi asti. ”Tästähän tulisi tosi kiva keväinen tilkkutunika!”

Innostuin ajatuksesta ja unohdin tyystin vajavaiset ompelutaitoni. Epäilin vain suuresti tilkkupinnan toimivuutta vaatekankaana, mutta ehkä sitä olisi kuitenkin pakko ainakin kokeilla.

Kankaita riitti juuri sopivasti tunikan kokoiseksi palaksi.

Valmista tunikan kaavaa minulla ei tietenkään ollut, joten piirsin valmiista tunikasta itse kaavan voipaperille.

Tilkkukankaan leikkaaminen oli jännittävää puuhaa. ”Mitähän hittoa tästäkin ja tulee”, ajattelin. Leikattuna kangas kuitenkin näytti kivalta, joten ei muuta kuin ompelemaan!

Sain kuin sainkin aikaiseksi tilkkutunikaraakileen, mutta se ei ollut istuva yläosasta. Kaula-ja hiha-aukotkin pitäisi jotenkin osata huolitella. Puhelinsoitto äidillekään ei auttanut kunnolla ymmärtämään mitä seuraavaksi pitäisi osata tehdä. Vinokaitaleita kuulemma ainakin, mutta miten?

Ompelutaitoni todellakin loppuivat tähän pisteeseen, joten sovittiin äidin kanssa treffit seuraavalle päivälle, jotta oppisin kädestä pitäen.

Sen verran olin hypistellyt itsekin noita hiha-aukkoja ja etuosaa, että olin ainakin oikeilla jäljillä tarvittavien muotolaskosten suhteen, mutta toteutukseen en ominpäin olisi uskaltanut ryhtyä. Enkä uskaltanut sittenkään, vaikka äitini kanssa neulotettiin oikeat kohdat. Siispä äitini huristeli laskokset ompelukoneella ja minä katsoin oppilaana vieressä.

Kaula- ja hiha-aukkoihin tarvittavat vinokaitaleet leikattiin vihreästä kankaasta ja yhdessä ommeltiin ne paikoilleen. Sain ihmetellä, kuinka hienosti vinokaitale asettuukin kaareviin muotoihin, eikä ompelu ollut liian vaikeaa. Ehkä seuraavalla kerralla osaisin toimia jo itsenäisestikin!

Tein lopuksi vielä helman tasauksen ja siinä se sitten oli valmiina, pirteän keväinen tilkkutunikani!

Tunikan takaosa on vihreä. Keltainenkin olisi voinut olla pirtsakka, mutta vihreää löytyi valmiina juuri sopiva määrä, joten se ohjasi värivalintaani.

Pitihän sitä uutta tunikaa toki sovittaa vielä lempparisaappaidenkin kanssa, eikä vihreäkeltaisen yhdistäminen punaiseen ole lainkaan hassumpi asu!

Nyt kun olen tehnyt tämän ensimmäisen tilkkutunikani, niin jatkossa näitä voi kyllä tehdä lisääkin sopivien tilkkujen tullessa vastaan. Onpahan ainakin uniikki ja persoonallinen vaatekappale!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: