Tilkkutunika/Ihan vihreenä

Samana iltana, kun olin saanut langat tilkkutunikaani varten, syntyi myös ompeluseura. Jiin kanssa aina silloin tällöin maistellaan hieman olutta ja seukataan, mutta tällä kertaa joukossamme oli visusti mukana myös virkkausvälineeni. Se ei illanviettoa haitannut. Pikemminkin aikani kului kuin siivillä, ja isoäidin neliöitä syntyi hyvän kokoinen kasa kuin ohimennen. Olen sitä mieltä, että jokainen ompeluseura tartteeJatka lukemista ”Tilkkutunika/Ihan vihreenä”