Kaamoskuusi & Virkatut koristeet

En ole enää viime vuosina juurikaan viettänyt joulua. Tai ehkä siitä on jo pidempikin aika, sillä en edes muista milloin viimeksi joululla olisi ollut ns. merkitystä. Jouluaatto ja joulupäivä ovat olleet jotakuinkin vain päiviä muiden päivien joukossa. Olen saattanut laittaa kotiani hieman joulukuosiin, mutta muutoin jouluni on muistuttanut aika lailla ihan normaalia arkeani. Tänä vuonnaJatka lukemista ”Kaamoskuusi & Virkatut koristeet”

Väriterapiaa

Vietin viime viikon lähestulkoon tyystin mandalamaailmassa. Se on maailma, johon on todella helppo hurahtaa. Jopa minun, joka tähän asti olin vierastanut orjallista ohjeiden noudattamista. Nyt kaikkein tärkeimmässä roolissa olivat kuitenkin värit, ja väriterapiaa olen nyt jatkanutkin. Sitä en itsessäni käsitä, kuinka ohikiitäväksi hetkeksi intouduin harmonisista maanläheisistä väreistä, joista oli tarkoitus tulla kaunis torkkupeitto omaan käyttöön.Jatka lukemista ”Väriterapiaa”